Blogi: Hieronta hoitomuotona

Hieronta on maailman vanhimpia hoitomuotoja. Elintapojemme muutoksen myötä liikunnan ja lihashuollon merkitys on korostunut. Esimerkiksi staattinen lihastyö lisää lihas jännitystä. Hieronta on yksi osa lihashuoltoa esimerkiksi venyttelyn, veryttelyn ja kuntoilun lisäksi.

Hieronnan tarkoitus on rentouttaa jännittyneet lihakset, poistaa lihasten lepojähmeys ja lievittää kipua, edistää laskimoveren ja imunesteen kulkua kudoksissa sekä edistää aineenvaihduntatuotteiden poistumista lihaksista. Hiusverisuonten avautuessa myös lihaksen ja ravinteiden saanti paranee. Hieronta irrottaa pehmeissä kudoksissa olevia kiinnikkeitä sekä säilyttää tai lisää kudosten elastisuutta.

Hieronnalla on myös henkisesti rentouttava vaikutus. Lihasjännityksen poistumisen myötä hieronnalla saadun hyvän olon tunteen myötä mielikin rentoutuu. Olen käynyt itse vuosia hierojalla päästäkseni lihasjumeistani, mutta myös hetkeksi pysähtymään ja rentouttamaan mieltä. Tehdessäni lähihoitajan töitä huomasin kuinka kevyelläkin kosketuksella voi olla hoitava vaikutus.

Hieronnan opinnoissani käydään läpi klassista ja urheiluhierontaa. Molemmat sopivat kaikille, sillä otteiden voimakkuus määritellään aina asiakkaan kanssa. Tullessasi hierontaan sinun ei tarvitse etukäteen valita kumpaa tarvitset vaan sovellan otteita sinun tarpeittesi mukaan.

Hieronta kohdistuu pehmytkudoksiin eli lihaksiin ja fascioihin. Hieronta on samalla palpointia joten hieronnan aikana kehosta löytyy usein kipeitä kohtia, lihaskovettumia ja triggerpisteitä, joita käsitellään hieronnan aikana.

Jos et pysty makaamaan hierontapöydällä, niin hieronnan voi yhtä hyvin tehdä esimerkiksi istuma-asennossa. Soveltuu niska-hartiahierontaan. 

Käsihieronnan voi taas tehdä vaikkapa jalkahoidon asiakastuolilla.

Hieronnan aikana peitteen sinut pyyhkeillä ja vilteillä. Esimerkiksi kokovartalohieronnassa näkyvissä on vain se kohta, jota hierotaan.

Ja vielä tulee mieleen kertoa, että kaiken ikäisiä voi hieroa! Opetan mielelläni vanhemmille hieronnan perusteet. Hieronnan avulla aineenvaihdunta ja verenkierto vilkastuvat. Se vahvistaa ja rentouttaa lihaksia sekä auttaa lasta hahmottamaan oman kehonsa rajoja. Myönteinen kosketus viestii lapselle, että hän on tärkeä ja hänestä välitetään. Hieronta myös parantaa unen laatua sekä laskee stressitasoa.

Blogi: Miksi jalkahoitoon?

Jalkojen hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin vaikkapa suunhoito. Jalkojenhoito on ihmisen perusterveydenhoitoa. Terveet ja kivuttomat jalat ovat tärkeä voimavara. Jalkaterä ja nilkka ovat ihmisen pystyasennossa tapahtuvan liikkumisen perusta ja tekevät liikkumisen mahdollisiksi.

Jalkojenhoito ehkäisee erilaisten jalkaongelmien syntyä ja hoitaa jo olemassa olevia esim. paksuuntuneet kynnet, sisäänkasvaneet kynnet, kovettumat, känsät, syylät, halkeamat ja asentomuutokset. Huom. kynsisieni ei ole este hoitoon tulolle.

Kaikki tarvitsevat säännöllistä jalkojenhoitoa, mutta joillakin erityisryhmillä on muita suuremmat riskitekijät. Esimerkiksi työssä tai harrastuksissa  jalkojensa päällä suuren osan päivästä viettävät. Liikunta on parasta mitä voit jaloillesi tarjota, mutta liikkuessa jalka voi rasittua ja väärä kenkä valinta aiheuttaa ongelmia.

Toinen erityisryhmä on erilaisia sairauksia sairastavat (diabetes, reuma, verisuonisairaudet, psoriasis). Esimerkiksi jo yksi pieni ihorikko voi olla hyvin vakava asia diabeetikolle. Sairaus voi aiheuttaa jaloissa tuntopuutoksia. Silloin ongelma jalkapohjassa saattaa ehtiä pahaksi. Yksi jalkojenhoitajan perustehtävistä on ennalta ehkäistä tällaisten ongelmien syntyminen.

Edellä mainituista syistä korostan jalkojentutkimuksen tärkeyttä perushoidon lisäksi. On siis hyvä tarkistaa omat jalat päivittäin. Jalkojen hieronta taas rentouttaa, edistää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Hoidon jälkeen saat omahoito-ohjeet. Hoitolassa myynnissä voiteita, pohjallisia ja muita jalkojenhoitotuotteita omahoidon tueksi.

Liikunnallinenkin ihminen saattaa unohtaa jalkaterän voimistelun. Varpaiden liikkuvuus ja jalkahovia ylläpitävävien lihasten treenaaminen on tärkeää. Saat hoitolassani käydessäsi myös ohjausta jalkojen voimisteluun.

Hoitolassani kaikki päätökset tehdään yhdessä kanssasi. Myöskään kauneutta ei unohdeta. Lisäpalveluna voit saada vaikkapa varpaan kynsien geelilakkauksen.

Ja lopuksi. Älä häpeä jalkojasi. Olen tottunut näkemään erilaisia jalkoja.

Blogi: Yrittäjän elämää ja jalkahoitoja

Olen ollut yrittäjänä pian huikeat 4 kuukautta. Suurin muutos aikaisempaan työtilanteeseeni on jalkahoitolan avaaminen 1.4.2019. Yritykseeni liittyvä taidepuoli kulkee mukana samoin kuin tähänkin asti. Opettelua on vaatinut hoitolan perustamiseen liittyvät asiat ja luvat. Nyt kaikki on vihdoin kunnossa, kun terveystarkastajakin ehti käydä antamassa siunauksensa.

Tällä hetkellä keskityn asiakastyöhön ja markkinointiin, jotta saan uusia asiakkaita. Olin varautunut tähän, mutta silti olen yllättänyt kuinka paljon aikaa ja ideoita markkinointiin täytyy käyttää, jotta saan vieraita hoitolaani. Asiakkaat ovat tietenkin toimintani edellytys, mutta myös työn suola.

Minulta on kysytty, että eikö työ ole yksinäistä. Ei se ole, kun jalkahoito suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa ja hoitosuhde oikeastaan alkaa jo siitä lähtien, kun keskustelen asiakkaan kanssa puhelimessa. Jalat ovat tuulleet aina hoidetuksi, vaikka olen huomannut, että intoudun herkästi keskustelemaan riippuen asiakkaasta. Toiset haluaa esimerkiksi torkahtaa ja se on täysin ok. Saatan tässä tapauksessa joutua herättelemään silloin kun vaihdan työvälinettä.

Toinen kysymys liittyy siihen, että asiakas kysyy, voiko hän tulla, kun jalat on joko melko hyvässä / todella huonossa kunnossa? Hoitolaani ovat tervetulleita kaikenlaiset jalat! Ja esim. kynsisieni ei ole este hoidolle, ennemmin päin vastoin. Sanoisin, että jos ylipäätään mietit jalkahoitoon menemistä, silloin suosittelem luottamaan vaistoosi. Minun luonani kerron jalkojesi tilanteen, enkä tee turhaa työtä (ja veloita siitä), jos jalkasi ovat ns. hyvässä kunnossa. Kokemus on tietenkin yksilöllinen ja siten vakavasti otettava.

Jokaisen hoidon alussa tarkistan jalat ja teen yhdessä kanssasi hoitosuunnitelman. Jokainen hoito on siten yksilöllinen!

Lyhyehkön kokemukseni perusteella jalkaterveyden kulmakiviä ovat ennaltaehkäisy, oikean kokoiset kengät, oikeanlaiset sukat, rasvaaminen, rasvaaminen, rasvaaminen, liikunta, jossa ei pidä unohtaa jalkaterää ja varpaita. Jalkahoitaja tukee omahoitoa ja antaa vinkkejä mahdollisten ongelmien ennaltaehkäisyyn. Ja joskus voi käydä hoidossa ihan vain rentoutumassa, saamassa kevyemmät jalat ja mielen.